perjantai 8. toukokuuta 2015

Digabi/abitti-urakka Kouvolan Lyseon lukiolla

Alkuvuoden 2015 aikana olin viemässä eteenpäin ja toteuttamassa sähköisten yo-kisojen (Digabi) ja YTL:n lukioille tarjoaman kurssikoejärjestelmän (Abitti) rakentamista omaan lukiooni.

Pohjatöinä kuuntelin Digabi-porukan webinaareja, luin keskusteluja ja seurasin aktiivisesti Tietokoneet yo-kirjoituksissa -nimistä Facebook-ryhmää. Muutaman pioneerilukion kuvat langallisesta järjestelmästä ja koetilasta konkretisoivat muutoin aika nörttikielistä ja abstraktia järjestämisohjetta.

Abien lähdettyä lukulomalle luokkatilajärjestelyihin tuli väljyyttä ja saimme yhden luokan loppukevääksi Abittikäyttöön. Rehtori näytti vihreää valoa ja hankki tietohallinnolta ja lähikaupasta riittävän materiaalin. Kytkimiä, jatkojohtoja, verkkopiuhoja, maalarinteippiä, huomioteippiä, nippusiteitä...Jo aiemmin oli hankittu muistitikkuja, joista olin polttanut KTP:n (opettajan tikku) ja 34 opiskelijan tikkua.

Pari iltapäivää meni virittelyssä, päädyimme systeemiin "kaksi riviä käännetään pulpetit vastakkain, piuhat kulkevat pulpettien välissä".




Pidin opettajille pari demokoetta ennen 4. jakson koeviikkoa. Lopulta taisin itse olla ainut, joka piti varsinaisen kokeen silloin opiskelijoille (FI1-kurssi, filosofia on ensimmäinen sähköisten kokeiden aine  syksyllä 2016 yhdessä saksan ja maantieteen kanssa.) Demot menivät hyvin. Samoin koekin, paitse että windows 8-koneiden buuttaus tikulta oli vaikeaa/ mahdotonta meidän taidoillamme. Pari niksiä löytyi ja koska tilanne on sama eri puolilla Suomea, on vertaistukea ja vinkkejä onneksi saatavilla! 


Nyt lähenee 5. jakson koeviikko ja useampi opettaja tekee Abitti-kokeen opiskelijoilleen. Otan ennen koeviikon alkua tikut päivitykseen, jotta esim. uusi monivalinta-tehtävätyyppi saadaan onnistumaan. Kunhan kaikki opiskelijat löytävät oikean tavan käynnsitää koneensa Abittiin, sujuu homma hyvin.

Ajattelin tämän projektin kuuluvan osana koko kevään kestänyttä Palmenian Digikehittäjäopettaja-koulutustani. Eräs tehtävä liittyi oman kunnan/ koulun kehittämistoimintaan ja tämä Abitti jos mikä sopii lukioille ajankohtaisuutensa ja tärkeytensä vuoksi.