maanantai 16. toukokuuta 2011

Osaava opettaja

Kouvolan kaupunki järjesti Palmenian toteuttamaa Osaava -hankekoulutusta keväällä 2011. Itse osallistuin kahteen koulutukseen.
Ensimmäinen oli Digitaaliset materiaalit opetuksessa. Aihe ei kuulosta ehkä kaikkein mediaseksikkäimmältä, mutta oli todella hyvin rakennettu ja mainio koulutuspäivä. Osa asioista oli tuttuja, mutta asiat kehittyvät sellaista vauhtia, että on hyvä kuulla päivitettyä tietoa. Esim OPH:n Linkkiapaja vaikutti mainiolta. Aivan uutta oli Yammer, jota käytimme kurssialustana. Samoin uutta oli Diigon käyttö. Sen avulla voin tallentaa kirjanmerkkejä ja linkkejä verkkoon, josta ne ovat kätevästi aina saatavilla miltä koneelta tahansa.lisäksi voin käyttää virtuaalista yliviivaustussia korostaakseni artikkelin pääpointteja. Siirsin jo Delicious-kirjanmerkkini Diigoon. Delicious on myyty Yahoo:lle, mutta niinpä Diigokin kyseli Yahoo-tunnuksia ja etusivulla ohjasi siirtämään Deliciousit Diigoon. Hmm. Mietin vielä, kumpaa käytän jatkossa. Selkeältähän tuo Diigo vaikutti.

Toinen koulutus koski sosiaalista mediaa opetuksessa. Siinä oli paljon asioita ja lähes kaikki tuttua, huomasin olevani perillä ja kirjautunut moniin palveluihin, joita koulutus käsitteli. Muutamia esimerkkejä: Delicious, Vinkkiverkko, Sometu, iGoogle, GoogleDocs, GoogleSites... Suosittelen lämpimästi tutustumista!