maanantai 30. maaliskuuta 2009

Upotuskoe

Pieni testi Google Docsin käytöstä: onnistuuko upotus tänne blogiin. Uusi jakso alkaa ensi viikon alussa ja taas kerran huomaan koeviikon aikana, että olisi mielenkiintoista kokeilla ja tutkia muuta kuin koepinkkaa. Suuntautua eteenpäin, kohti uusia kursseja yms.
Toinen asia: olen menossa toista kertaa elämässäni ITK-päiville huhtikuun loppupuolella. Saapa nähdä mitä jännää sieltä löytyy!

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Monenlaisia ohjelmia - mikä olisi oikea valinta?

Koulumme parilla työkoneella on Office 2007 -paketti. Omassa luokassani kannettavalla on Open Office versio3 ja kotona viime viikkoon asti Open Office 2.4 (toimii nopeammin kuin 3, joka lisäksi kaatuilee tai jumittuu) ja MS Office 2003. Sen lisäksi olen aloitellut Googlen esitysgrafiikan käyttöä Google Docs-jutuissa. Olen lykännyt Office 2007:n hankkimista useista syistä. "Ideologisista" = avoimet ja vapaat ympäristöt ansaitsevat kannatustani ja käyttöäni, "taloudellisista"= ilmaiset ohjelmat, hieno juttu ja myös "käytännöllisistä" syistä = yhteensopivuusongelmia tulee kiireessä helposti, kun toimii monella koneella ja ohjelmalla.

Nyt olen kuitenkin aivan ihastunut Office 2007:n graafisiin hallintatoimintoihin. Jostain syystä, ilman kurssejakin, tuntuu toiminnot kulkevan minun logiikkani mukaan ja olen löytänyt yllättävän vaivattomasti haluamani toiminnot uudesta "Ribbon" tai nauha-valikosta. Samoin kelluvat valikot tuntuvat ilmestyvän juuri sopivasti, ikään kuin ohjelma aavistaisi, mitä seuraavaksi haluan. Onpa mielenkiintoista! Myös PowerPoint-ohjelma tarjoaa paljon valmiita graafisia malleja ja kuvioita. Erityisesti kaavioden oikeaa valintaa voisi helpottaa tällainen mielenkiintoinen blogilöytö.

Satuin löytämään artikkelinkin näiden kilpailevien ohjelmistojen käytöstä Tietokone-lehdestä. Samoin opin tätä kirjoittaessani, että OpenOfficesta on tullut versio 3.0.1 joka on vakaampi kuin edeltäjänsä, samoin yhteensopivuusasioita on paranneltu. Taidanpa ryhtyä lukemaan Jussin blogia aiheesta ja vaihtaa oman OO 2.4 lopulta tuohon uudempaan!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tietokone ja Yo-reaali

Kyllä 13 vuotta sitten aloittaessani lukion opettajana, oli reaalikoesysteemit erilaiset. En tarkoita yleisreaalin muuttumista ainereaaliksi, vaan tietokoneen ja verkon käyttöä.
Esimerkiksi: Tänään pidetyn uskonnon kokeen löytää vaikkapa täältä värillisenä PDF-versiona. Uskonnonopettajain liiton sivuilta löytyy pisteysohjeita pikapuolin tänään tai viimeistään huomenna. Ylen Abitreenit ohjelmassa YTL:n asiantuntijat vastaavat opiskelijoiden kysymyksiin ainereaalista. Tämän ohjelman näkee myös Areenalta.
Monet abit kysyvät alustavia pisteitä s-postilla. Uusin juttu on, että Facebookin kautta kysellään, milloin alustavia pisteitä saa. Sen kautta on helppoa myös lähettää tiedot opiskelijoille. Sitten kun mietitään alustavaa arvosanaa, löytyy YTL:n sivuilta vanhat pisterajat. Aika kätsyä!