sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Webinaaria odotellessa

Huolellisesti tutkien valitsen itselleni oman headsetin kaupasta. Myyjä auttoi auliisti ja neuvoi että halvimman rimpulan sijaan voisin satsata paremmin pehmustettuun kuulokemikrofoniyhdistelmään. Sangan yläosan toppauskin on yllättävä mukavuustekijä parin tunnin webinaariin osallistuttaessa. En myöskään halunnut suun eteen tulevaa "pampulaa" vaan enemmän siellä kasvojen sivussa olevan mikrofonin.
Varusteet ovat nyt kunnossa ja odotan, mitä mielenkiintoista Jari Sjölund Turusta meille kertoo. Aihe on Digikehittäjäopettajana koulussa. Odotan webinaarilta ainakin jotain lohdullista ja itseään armahtavaa, jotain innostavaa ja uuteen ohjaavaa.
Tvt-tukihenkilökouluksessa Kouvolassa 2007 mietimme meille tukihenkilöille tunnusta. Päädyimme hämähäkkiin, koska tuntui siltä, että verko(sto)n luominen on tosi olennaista. Samoin raajoja pitää olla ainakin se kahdeksan, kurkoittamassa eri palveluihin, kohti kollegoja, pomoportaaseen, nykypäivänä moniin pilvipalveluihin jne.
Tein oman esittelysivuni Digikehittäjäopettajien omalle sivustolle, samoin mainoksen tammikuun alussa pitämääni koulutukseen. Tunnukset koulutuksen Wordpress-blogia varten on luotu ja Mari Petrliuksen mainiolla Pearltrees-palvelulla tekemä digiosaamista lisäävä joulukalenteri on jaettu digiopejen Facebook-ryhmässä. Touhua, touhua - joulun alla tietty aina :)

2 kommenttia:

liisa ilomäki kirjoitti...

Sä olet kouluttajan ihanneosallistuja: aktiivinen, innostunut! sanoo Liisa

Unknown kirjoitti...

Kiitos Liisa! On sellainen fiilis, että samanhenkisiä on koulutuksessa mukana muitakin. :) Ei tarvi piilotella tai "kokea syyllisyyttä" innostustaan !