perjantai 20. huhtikuuta 2007

Uusia tuulahduksia

Terveiset Hämeenlinnan Aulangolta ja ITK-päiviltä. Heräsin puoli kuusi ja parin työkaverin kanssa huristelin kohti Hämeenlinnaa, jonne en ollut ikinä ajanut! Onneksi netistä löytyi välimatkataulukko, arvioitu ajoaika sekä karttasivukin.
Olin saanut tehtäväksi mm. kerätä esitteitä dokumenttikameroista. ITK-näyttelystä löytyikin useita ehdokaita niin myyjistä kuin kameroistakin. Hinta on kuitenkin aika korkea. Kuitenkin dokumenttikamera tekisi piirtoheittimet tarpeettomiksi (vanhoa kalvojakin voi näyttää kameran avulla) ja monipuolistaisi opetusta. Voisin näyttää kirjoissa olevia kuvia, ottaa dokumenttikameralla kuvia ja tallettaa ne tietokoneelle, kuvata esineitäkin...
Kuulin päivän aikana monia mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi se, että opetushallitus tarjoaa palvelintilaa opettajille Cmap-käsitekarttojen tekoa varten. Uusi ohjelmaversio on tullut ja siihen on käännetty suomen - ja ruotsinkieliset help -tiedostot. Sain uutta intoa lähteä virittelemään käsitekarttoja dynaamisiksi, muokattaviksi ja linkkien avulla toimiviksi yhdessä oppilaiden kanssa!
Täällä bloggerissa häärätessäni aloin huomata jotain kummallista. Hetkinen! Tämähän on suomennettu. Hassun höpsö Dashboard onkin Ohjausnäkymä. Hallinnon välilehdetkin ovat suomeksi. Tajusin, että voin tilata Gmailiini ilmoituksen kommenteista. Upeaa! Aikaisemmin olen klikkaillut sivuja auki ja tutkinut, onko uusia kommentteja tullut. Liekö tuo ominaisuus jokin Bloggerin uudistus, vai tajusinko sen vasta rakkaalle äidinkielelleni käännettynä? Hienoa joka tapauksessa. Opiskelen nyt muitakin blogitermejä suomenkielisinä: Tags = luokkatunnisteet, New post= uusi teksti jne.
Olen ilmeisen fanaattisesti ja oma-aloitteisesti penkonut verkosta tietoa kaikenlaisesta mielenkiintoisesta, sillä huomasin, että en ollutkaan "ihan pihalla" ITK-päivien teemoista. Itse asiassa sosiaalinen weppi, moodlen käyttö ja oppimisaihiot olivat jollain lailla verissä. Nyt jatkan vielä esitteiden tutkimista ja vierailen näytteilleasettajien verkkosivuilla.
Kuulumisiin!

Ei kommentteja: