keskiviikko 6. elokuuta 2008

Löytöretkellä

Ryhdyin etsimään CC-lisenssillä tms. verkosta löytyvää materiaalia, jota voisin käyttää omassakin opetuksessa. Omat tekniset taidot riittävät lähinnä valokuvien ottamiseen ja Powerpoint-diasarjojen tekemiseen. Nuoret ovat tottuneet komeaan kuvakieleen. Olen päättänyt, että ikivanhat (80-90-luvuilta) tuhruiset monisteet saavat lähteä. Ei niitä ilkeä enää käyttää, vaikka asia olisi ok. Kuvat tuntuvat vanhenevan jossain viidessä vuodessa, ihmisten silmälasit ja hiustyylit tuppaavat vaikuttamaan koomisilta. Tahatonta komiikkaa saan aikaan myös muistelemalla opiskeluaikoja 80-luvun loppupuolella, kun opiskelijat ovat syntyneet 1990.
Siis päivitetään varastoja ja raikastetaan omaa pääkoppaakin. Löytöretkellä tarttui heti mainio kuvaa ja ääntä yhdistävä kirkkohistoriaan liittyvä juttu Savonlinnasta. Muihinkin aineisiin liittyvää siellä on. Hienoa Virpi Loikkanen (Savonlinnan lyseon lukio) ja Kati Saramäki (Sulkavan lukio)!!!

Ei kommentteja: