maanantai 5. tammikuuta 2015

Pikkukoulutusta digikehittäjäopettajille

Eräs Digikehittäjäopekoulutuksen osa-alueista ja tehtävistä on esitellä muille digikehittäjäopeille jokin hyvä sovellus tai ohjelma opetuskäyttöä tai opettajan omaa kehittymistä ajatellen. Tänään pistin jakoon pienen esittelyn kahdesta mielestäni hyödyllisestä ohjelmasta, Diigo ja Scoop.it.

Väkersin esitystä joululomalla ja sattumalta huomasin verkossa ihan viime aikoina käytyä keskustelua näistä palveluista. Erilaisten hankkeiden myötä verkkoon on ilmestynyt paljon hyödyllisiä opastuksia TVT- ja digioppimisasioihin liittyen. Mietinkin sitä, että keksitäänkö me noin 40 digikehittäjäopettajakoulutettavaa kärrinpyöriä ja muita vastaavia uudelleen. Kannattaako rakentaa koulutusta/ esittelyä asioista, joista jo on olemassa ihan mainioita sellaisia? Tulin sitten siihen tulokseen, että rakennan esityksen, jossa otan kantaa näihin ohjelmiin omien kokemusteni phjalta ja toisaalta hyödynnän linkkejä mielestäni hyviin tietolähteisiin. Minä ikään kuin kuratoin asioita - se kuratointi olikin aiheenani!

No nyt on esitys verkossa. Tein sen Google Slidesilla ja ajatus on käyttää kommentointi ja chat-työkaluja keskusteluun tai kysymyksiin. Kommentointi toimikin moitteetta, chat-ruutua en saanut toimimaan kahden kirjautuneen olleen open kanssa millään. Kokeiltiin, en vain päässyt chat-ruutuun. Kommentointi on kylläkin siitä parempi, että esitykseen myöhemmin tutustuvat näkevät keskustelun. Chat häviää selaimen sulkemisen jälkeen. Vai voisikohan sen tallentaa johonkin?

Sain kasaan mielestäni ihan kelpo esittelyn, innostuin taas itsekin näistä ohjelmista. Huh huh, kevät tulee olemaan kyllä kiireinen, kun kaikkien koulutuksessa olvien pikkukoulutuksia käy läpi. Mitenköhän aika ja voimat riittää? Varmasti kaikenlaista mielenkiintoista tulee vastaan ja itseni tuntien haluan ammentaa uutta tietoa ja ideoita muiden esittelyistä. Lisäksi tietysti koulutukseen liittyy monia muitakin oppimistehtäviä. Pitää varmasti vähän priorisoida aiheita, etten käy  ylikierroksilla ja ala piiputtaa suvivirren soidessa.

Mikäli Diigo ja Scoop.it kiinnostavat, olkaa hyvä: